23.2.2016

Housukaavan metsästys

Neiti A on venahtanut pituutta ja tarvitsee uusia housuja. Aikaisemmin olen ostanut kaupasta housut, kun on tarvittu isompaa kokoa, nyt ajattelin tehdä itse ainakin muutamat.
Löysin kaavakansiosta yhden 116 kokoisen housukaavan. Yhdet housut olen tehnyt sillä kaavalla, mutta nämä eivät silti onnistuneet, vaikka toiset ovatkin ihan hyvät. Taisin kyllä tehdä ensimmäiset ilman saumanvaroja ja näissä taas vähän reilut. Onneksi ei taida tytön menoa haitata, vaikka housut ei ihan täydellisesti istukkaan. Aniliininpunainen joustocollege on Käpyseltä ja kuminauha omista varastoista.
Toisena kaavana piirsin Relaxed Fit-kaavan 1/2014 Ottobresta. Housun malli on lahkeista tiukka ja ylhäältä lököttävä. Omasta mielestäni kiva malli. Musta joustocollege on myös Käpyseltä, mutta Neiti A ilmoitti ettei käytä kokonaan mustia housuja. Hän sai itse valita taskuihin kankaan ja tilkkulaatikosta valikoitui Käpysen Nuoska Special ja  taskunsuihin pinkkiä resoria Kankaamosta.
Taskupussit on tikattu kiinni housuihin  ompelukoneen koristeompeleella ja niistä tuli aika kivat. Meinasin laittaa vyötärölle ensin pelkän resorin, mutta halusin koittaa tehdä nyöreille tämmöiset erilaiset aukot, ensimmäiseksi kokeiluksi ihan onnistuneet, toki parantamisen varaa vielä. Neiti A tykkää housuista, vaikka musta väri ei edelleenkään miellytä, mutta toisella kankaalla voitaneen tehdä siis toisetkin housut. Nyöri näihin täytyy vielä joko hommata tai sitten tehdä. Käyttöön toki pääsevät ilman nyöriäkin. Neljä vuotiaan kuvaaminen on kyllä, noh mielenkiintoista homma, joten kuvat kertokoon puolestaan.







21.2.2016

Bodeja, mekkoja ja mekkobodeja

Tein tämän bodyn jo heti tytön synnyttyä, mutta blogiin asti se ei ole vielä päässyt. Kaavana tässä warmly wrapped-kietaisubody, jolla tehty aikaisemminkin bodeja. Limonade-kangas on Majapuulta viime kesänä tilattu ja raidat taitaa olla Selialta. Tästä tuli aika raikas yhdistelmä omasta mielestäni, pitänee ehkä tehdä vauvalle kesäksi jotain vaatetta tästä kankaasta. Koko tässä on 50, mutta vastannee ehkä enemmänkin kauppojen 56 kokoista vaatetta, pientä semmoista Päällä tämä oli ensimmäisen kerran kuuden päivän ikäsenä, kun olimme Majapuun avoimissa ovissa vauvan kanssa. Ja nyt jäänyt jo pieneksi


Juhlimme vauvan ristiäisiä tässä tammikuun loppupuolella. En ollut varma teenkö vauvalle mitään vaatetta itse ristiäisiin, kun tuntui ettei ole mitään ajatusta kaavasta tai muustakaan tekemisestä. Ristiäisviikolla sain kuitenkin lopullisen vision mekkobodysta, kun näin tämän Villa ja Villan paitabody-postauksen. Olin jo aikaisemminkin pyöritellyt mielessäni visioita mekkobodysta, mutta kaikki ohjeet tämmöisen tekemiseen oli semmoisia, jossa oli paitaosa ja helmaosa, enkä halunnut, että kuviointi katkeaisi, joten ajatus oli jäänyt vain ajatukseksi sen takia. 

Ristiäismekon kankaaksi valikoitui Ainolan luumun värinen Sydänystävä-joustofrotee, bodyosa on tehty Noshin vadelman värisellä trikoolla ja kantattu valkoisella resorilla. Mekko-osan kaava on Birdie Birdie ja body on Ottobren Bert, tosin en nappilistaa tehnyt tähän versioon. Bodyn kaava on ylhäältä kainaloihin asti tuota mekkoa ja siitä alaspäin bodya. Hihat tässä on yksinkertaista ja muu osa kaksinkertaista kangasta. Body ja mekko ovat kiinni toisistaan pääntieltä, hihan pyöriön kohdalta ja kainalosta alaspäin pari senttiä.


Isosiskolle leikkasin tammikuun ompelulaneilla tästä ihanasta vaaleanpunaisesta joustocollegesta mekon jo valmiiksi ristiäisiin. Kangas itsessään oli jo niin kaunis, ettei kaivannut mitään ylimääräistä, joten kaavaksi valikoitui tuttu ja turvallinen Owl Princess. Kangas on ostettu Majapuulta. Hihat on tällä kertaa pitkät, käyttäjän toiveesta ja helman pituus on vapaasti saksittu sopivaan mekkomittaan. En ottanut paineita mekon teosta, jos en kerkeä, koska mekkoja kyllä neiti A:n vaatekaapista löytyy. Ristiäisaamuna päätin kuitenkin ommella mekon kasaan ja onneksi ompelin, kun mekosta tuli niin kiva. Kokona tässäkin 116 ja pääntie on huoliteltu alavaralla.
Joululahjoista jäi lilaa Linnea neuloo kangasta yli jonkin verran. Eräs ystäväni sai vauvan hiukan ennen minua ja halusin ommella hänelle vauvalahjaksi/joululahjaksi mekon. Erinäisistä syistä johtuen, emme kuitenkaan kerenneet näkemään, enkä minäkään tosin ompelemaan. Mekko on nyt kyllä valmis, mutta kokona 62 ja käyttäjä on jo 3 kk ikäinen melkein 4 kk, joten jätän varmuuden vuoksi tämän mekon meidän vauvaV:lle, jolle tämä on oikeastaan aika passelin kokoinen.



Kaavana mekossa on Birdie Birdie (ob1/15), lisäsin toiseen olkasaumaan nepit, jotta mekko on mukavampi pukea päälle. Hiha-kangas on Selian musta-valkoista raitaa.Tein ystäväni vauvalle kuitenkin tästä lilasta kankaasta huivin, taustana tässä on PaaPiin saman väristä Sammalpolkua kuin Linnea neuloo.

Koska tuo edellinen mekko jäikin meille, piti lahjaksi ommella jotain muuta. Olin tilannut PaaPiilta myös okran väristä Linneaa, joten otin tämän käyttöön. Tällä kertaa tein kuitenkin mekkobodyn. Tässä on yhdistelty useampaa kaavaa. Bodyn etu- ja takakappaleet on Multi Stripes bodysta (ob1/16), mekko-osan yläosa on samaisen lehden Skogsdjur-paidasta ja kainalosta alaspäin helmana on Birdie Birdie. Tuon bodyn pääntie oli ainakin pienimmässä koossa isohko, joten tähän tein pienemmän ja käytin apuna tuon paidan pääntietä, joka vaikutti pienemmältä. Body ja mekko on yhdistetty samalla tavalla kuin aiempikin mekkobody. Kaavaa muokkasin sen verran vielä, että lisäsin vasempaan raglansaumaan nepparit. Tämmöinen kokeilussa ensimmäistä kertaa ja kivalta idealta vaikutti. Tällä kertaa kokona on 68. Kangas siis PaaPiilta, bodyn kangas Noshin trikoota. Linnean jämistä tein vielä pienen huivin kaveriksi samalla kaavalla kuin aikaisempikin huivi.




4.2.2016

Istuinpäällinen ja vaunuverho

Ennen vauvaV:n syntymää "jouduimme" ostamaan uudet tuplavaunut. Tällä kertaa halusin panostaa vaunuihin ja halusin myös vaunut, jotka menisivät myös yhdellä lapsella. Myös kapeus oli plussaa, jotta myös koira mahtuisi kyytiin autoon. Laiska koira matkustaa meillä takalaatikossa omassa häkissään. Ainoat tuplat, jotka löysin ja vastasivat muutenkin meidän kriteereitä, olivat Emmaljungan Super Vikingit. Ostin vaunut jo kesällä ja aloin jo silloin tähän projektiin. Värinä meillä on vaunuissa musta, mutta en itse oikein tykkää tästä väristä, niin ajattelin tehdä ratasistuimiin istuinpäälliset ja vaunuverhon koppaan.

Kankaat on Miimun kankaasta Finnlaysonin Aappaa ja simppeli siksak-raita.Kaavat on piirretty suoraan rattaista niin istuinpäälliseen kuin vaunuverhoonkin. Rattaiden toisen istuinsuojan sain jo syksyllä tehtyä ja se tuli jo käyttöönkin heti silloin, koska pikku-E matkustaa kuitenkin jonkin verran rattaissa edelleen. Toinen istuinpäällinen odottaa vielä reikiä valjaita varten, muuten on valmista. Kankaiden välissä on ohut levyvanu, jotta olisi aavistuksen pehmeämpi käytössä. Tarkoitus ei ollut saada paksua päällistä vaan mahdollisimman ohut, joka kuitenkin suojaisi rattaita suurimmalta lialta ja mahdollisilta muilta vahingoilta. Laitoin ylös päälliseen reikäkuminauhaa, jolla saan pidettyä päällisen paikoillaan paremmin. Kaipaisi vielä mahdollisesti kuminauhaa tai muuta kiinnitystä myös jalkopäätyyn, jotta ei olisi aina solmussa.


Vaunuverhokin oli leikattu jo kesällä heti, mutta jäi odottamaan parempaan inspiraatiota. Verho tarvitsi solmimisnauhat ja sirkkarenkaat ripustamista varten. Sirkatkin löytyivät jo kotoota, mutta jostain syystä olen kammonnut tuota sirkkojen laittoa aina. Ostin kesällä kuitenkin Prymin neppipihdit ja tajusin tässä pari päivää sitten, että noilla pihdeillähän saan myös todennäköisesti sirkat paikoilleen. Ei muuta kuin tukikankaat silittämään kiinni verhon kankaisiin ja ompelemaan kankaat kiinni toisiinsa ja solmimisnauhat lopuksi kiinni vielä. Päädyin laittamaan solmimisnauhat vinonauhasta, samalla sain myös siistittyä vaunuverhon reunan. Lopuksi enää sirkkojen paikoilleen laittaminen ja verho vain käyttöön. Vihreä vinonauha on Kankaamosta.