27.4.2016

Mekkotehtaan Vilma ja huhtikuun värihaaste

Sain viime vuonna äitienpäivälahjaksi Norppa Herralta Mekkotehdas Aikuisille-kirjan. Tein siitä viime kesänä yhden mekon, joka oli totaalinen floppi. Kyllähän se kesällä ison mahan kanssa meni, mutta tällä hetkellä se on aivan liian iso eikä värikään ole ihan paras mahdollinen minulle. Oli iso kynnys lähteä tekemään seuraavaa vaatetta tästä kirjasta.

Tämä Vilma-mekko on toki kaavoitettukin jo joustavalle kankaalle, joten sen puolesta lähdin vähän luottavasemmin mielin kokeilemaan tätä kaavaa. Rohkeasti pilkoin tähän Käpyseltä tilatun Riikinkukon ja lopputulos oli kyllä oikein mieleinen. Etukappale on kahdesta palasta ja rinnan alla on pieni rypytys. Itse teen rypytykset pääasiassa rypytyslangoilla, kun en edelleenkään tule toimeen framilonin kanssa. Pidensin yläkappaletta muutaman sentin, jotta sauma asettuisi paremmalle kohdalle ja hihoja pidensin noin 15 cm.



Tein myös toisen Vilman. Tämä on harvinaista kyllä yksivärinen, harvemmin teen mitään yksivärisiä, mutta kaapissa on myös muutamat kuviolliset legginsit, joten niitä on mukavampi käyttää yksiväristen yläosien kanssa. Tämä oli myös vähän harjoituskappale. Ostin kevät messuilta itselleni uuden koneen ja koitetaan sen kanssa tässä kovasti tutusta. Saumojen tikkaukset ei ihan vielä mene oikeille kohdille eikä tikkikään parasta mahdollista, mutta kyllähän tässä pikku hiljaa ilmeisesti aletaan tulemaan tutuiksi koneen kanssa. Tämä jaden värinen trikoo on Majapuulta ja musta resori todennäköisesti Kankaamosta. Kotona tää päällä onneks kehtaa kulkea ihan hyvin, vaikka osa tikkauksista vähän vinnossa onkin.




Osallistuin tammikuussa myös HommaHuone-blogin värihaasteeseen. Sain kyllä tehty maaliskuunkin haasteen, mutta se on vielä päivittämättä blogiin. Huhtikuun värinä on vihreä kaikissa sävyissään. Tuo ylläoleva jaden värinen mekko menee myös tuohon haasteeseen, mutta sainpa tässä kuussa muutakin vihreää valmiiksi. Olen aina pitänyt vihreästä väristä, sitä on löytynyt niin sisävaatteista, takeista kuin silmälaseistakin. Ennen vihreän sävyt ovat olleet perusvihreää ja nyt halusinkin kokeilla tuota jadea mielenkiinnosta. Väri tuo nopeasti mieleeni sairaalan ja leikkaussalit, mutta vaatteen mallilla on tässä kohtaa paljon merkitystä. Tuon oman vihreä mekon meinasin ensin kantata samalla kankaalla, mutta koko loppukangas meni siihen, että koitin tutustua uuteen peitetikkikoneeseen ja kantinkääntäjään. Onneksi loppui alkuperäinen kangas, koska nuo mustat kantit tekevät vaatteesta paljon paremman.

Olemme menossa syntymäpäiväjuhlille Vapun päivänä ja jotain lahjaakin tarvitaan. Synttärisankari oli toivonut joku aika sitten Frozen-mekko, kun kävivät meidän luona kylässä ja NeitiA:lla semmoinen sattui olemaan päällä. Myös täältä löytyy vihreää.


Frozen-kangas on tilattu Majapuulta ja resori tässä mekossa taitaa olla PaaPiilta. Kaava on Blå Blomma, koossa 110 ja se löytyy Ottobre 1/16-lehdestä. Ihan kivanoloine kaava, saatanpa tehdä toisenkin mekon tällä kaavalla jossain vaiheessa. Kangasta jäi vielä jonkin verran jäljelle mekon jälkeen, joten tein 6/13 Ottobren kaavalla Panda-pipon. Vuori on tässä pipossa turkoosia trikoota ja se on Miimun kankaasta Kokona tässä on 52 cm. Lopusta kankaasta sai tehdyksi vielä kaulalle laitettavan tuubihuivin. Tämä on kaksinkertaista trikoota, joten lämmittää mukavasti tähän aikaan vuodesta, muttei ole kuitenkaan liian kuuma. NeitiA halusi toimia mallina pipolle ja huiville. Tuubihuivin ompeluun löytyy ohje esimerkiksi täältä





2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää Vilma päälläsi! Ja oi tuo jade väri, alkoi houkuttaa kovasti :)

    VastaaPoista
  2. Vilma on kyllä kiva kaava, toisaalta rento, mutta samalla naisellinen. Kivoja käyttömekkoja molemmat :)

    VastaaPoista