18.1.2015

Kesävaatetta

Olen alkanut tekemään tässä pikkuhiljaa jo kesävaatetta lapsille, tai no oikeastaan tytölle. Uusimmassa Ottobressä oli muutama kiva mekko. Tilasin tuossa joku aika sitten Pikkupiltistä Sylvi ranskanbulldoggi-kangasta ja muutaman päivän hyllyssä olon jälkeen sain idean kesämekosta. Piirsin ompelulaneilla uusimmasta Ottobrestä (1/15) Peplumin ja maanantaina ompelukurssilla tein siihen vielä muutaman muutoksen. Lyhensin hihan t-paita mittaan ja tein siitä perhoshihan. Lisäksi pidensin helmaa, jolloin se menee mukavasti myös legginsien kanssa. Mielestäni tästä mekosta tuli oikein kiva ja A odottaa jo kesää oikein kovasti, jotta pääsee pukemaan tämän mekon. Mekko on vielä aavistuksen iso, joten valitettavasti hänen on odotettava kesää.


Ranskanbulldoggi kangasta jäi vielä aavistuksen jäljelle, joten tein A:lle vielä legginsit tästä. Kaava on myös uusimmasta OB:sta, mutta en nyt muista mallia. Lehdessä oli parikin leggins-kaavaa ja leikattuani kankaan huomasin, että siinä luki, että on normaalia pyylevämmälle lapsele tarkoitettu. No eiköhän nämäkin hyvät ole kesällä. Kuva on huono, mutta laitetaan parempaa kuvaa, kun saadaan housut sopivan kokoisiksi.


Koska A haluaisi aina pitää mekkoa, niin päätin tehdä hänelle vanhoista farkuistani hameen. Käytin pohjana Peplumin helmapalaa, lisäsin aavistuksen pituutta ja tein taitoin kaavan vielä puoliksi, jolloin leikkasin 8 palaa farkuista. Suurin työ tässä hommassa oli taskujen purkamine. Halusin, että taskujen paikat näkuvät jollain tavalla, joten itse taskut oli purettava pois. Pelkästä farkusta tehtynä, oli raskas ja olisi tippunut myös tytön päältä, joten lisäsin vyötärölle leveän resorin. Toistaiseksi helma on vielä huolittelematta, koska en ole keksinyt, mitä sille tekisin. Toisaalta se on myös hauskannäköinen, kun langat avistuksen repsottavat helmasta. Nyt, kun on myös hame, niin ehkä myös kaapissa olevat paidat tulevat paremmin käyttöön. Kuvassa A esittelemee myös uutta rannekorua, jonka sai tuliasiksi Mammalta ja Pappalta

Viimeisimpänä ompeluna tein A:lle vielä uusimma OB:n Free Stars tunikan koossa 116. Tässä kankaina Pikkupiltin Sylvi-joustocollegea ja hihat Majapuulta ostettua jättitrikoota. Itse en olisi välttämättä valinnut keltaista raitaa, muta A ehdottomasti halusi tämän hihaki, joten tein kerrankin hänen toiveiden mukaan. Keltainen resori on ostettu Eurokankaasta. Ainoa muutos tässä kaavassa on hihan pituus. Alkuperäisessä kaavassa hihat on pitkät, mutta koska tämä on tarkoitus olla kesämekko niin lyhensin hihan noin 3/4-mittaan.



12.1.2015

Ompelulanit

Tuli vietetty koko viikonloppu ompelun merkeissä. Olimme paikallisen ompeluryhmän kanssa koneidemme kanssa kerhohuoneella ja siellä olikin aikamoinen surina, kun noin 15 naista ja useampi ompelukone, saumuri ja peittari piti ääntä. Aloitin viikonloppuna keskeneräistä lasten hupparia, mutta päätin jatkaa sitä mielummin tänään alkavalla lastenvaatekurssilla. Sain lainaksi ompelutoverilta Pikkupiltin Ruska-mekon kaavan, jotka piirsin itselleni. Mekkoon kuuluvaa kaulusta ei ollut piirrettynä, joten lähdimme sitten soveltamaan omaa kaulusta tuohon.

Lauantain aikana sain ommeltua mekon kasaan ja vielä kauluksen leikatuksi ja saumuroiduksi saumoista. Mekko istuu päälleni yläosastaan oikein hyvin, joten en tehnyt muutoksia ollenkaan kaavaan. Sunnuntaina aloin heti tekemään kaulusta mekkooni, valitetavasti itsellä oli käynyt joku ajatuskatkos saumuroinnissa ja olinkin vetänyt kaikki sivut yhteen siitä. Joten ensimmäiseksi pääsinkin purkuhommiin. Ompelin uudestaan, tällä kertaa vain lyhyet sivut, kunnes keksisinkin, että kaulus voisi olla oikein kiva, jos siihen laittaisi vetoketjun, joten taas purkuhommiin. Ensin pohtisin pitsivetoketjua, mutta koska omissa valikoimissa ei yhtään pitsiketjua ollut, niin jäi pitsit laittamatta. Ja olisi tuo saattanut olla liiankin hempeä tähän kankaaseen. Laitoin nyt sitten keltaisin ketjun kaulukseen ja sijoitin vetoketjukohdan viistosti eteen oikealle. Mielestäni mekosta tuli oikein mukava ja helmassa olevan kuminauhan ansiosta, voi mekkoa pitää joko pitkänä mekkona tai sitten tunikana. Myös kangas on Pikkupiltistä ostettu, Sweer Candy-jerseytä.




Lanien toisena päivänä sain vielä tytölle tehdyksi raglan-paidan. Olin jo aikaisemmin ostanut tätä samaa Sweet Candy-kangasta pienen palan. Sain tuosta palasta paitaan selkäosan ja omasta kankaasta jäi sen verran, että sain etuosan leikattua. Hihoiksi olin valinnut jo aikaisemmin Majapuulta tilattua kelta-valkoista leveäraitatrikoota. Turkoosi resori on Myllymuksuilta. Paidan kaava on piirretty 6/2014 Ottobrestä, Three Buttons koossa 110. Helmaa pidensin aavistuksen takakaappaleessa ja tein siitä kaarevan. Vielä aavistuksen iso on tuo paita, mutta eiköhän se pikkuhiljaa ala olemaan sopiva.  Sain myös piirrettyä muutamia kaavoja valmiiksi, joten ei muuta kuin leikkaamaan. Tänään pääsee vielä ompeluterapiaan, kun Riinun käsin-blogin pitäjän ompelukurssi starttaa kevätkauden.



9.1.2015

Kangasihanuuksia postista

Sekä Pehemiällä, että PikkuPiltillä oli kankaita, joita olin jo pohtinut pidemmän aikaa ostavani. Pehemiälle tuli ihana pinkki/punainen Sammalpolkukangas vielä tarjoukseen, joten olihan sitä ostettava. Pikkupiltille taas tuli uusi erä englanninlaku-kangasta ja siellä oli myös Sylvi Ranskanbulldoggi-kangasta sekä trikoona, että joustocollegena. Meinasin ensin tilata vain pelkkää valkoista trikoota, mutta koska postikuluttomuusrajaan ei ollut kuin ihan muutama euro niin oli sitten järkevämpi tilata kangasta vähän enemmän kuin maksaa joka tapauksessa sama summa ja saada vähemän kangasta. Joten samaan pakettiin tuli myös joustocollegeakin. Myös lapset, erityisesti A, olivat innoissaan, kun tänään haettiin postista paketit ja purettiin niistä kankaita. Koko olohuoneen lattia oli yhtä kangasmerta, kun lapset levettelivät kankaita ja pienempi taisi niissä jopa kieriä innostuksesta




4.1.2015

Yöhousu-ohje

A:lla oli tarvetta yöhousuille, koska tykkää käyttää öisin yömekkoa. Mutta ilman peittoa nukkuvalle lapselle tulee helposti vilu öisin, joten pakko olla housut jalassa. Viime kesäiset legginsit alkaa olla sen verran pieniä, että oli pakko alkaa tekemään A:lle uudet yöhousut Pahoittelut, kuvat ovat toistaiseksi kyljellään, kun jostain syystä bloggerissa ne ei nyt halua näkyä oikein päin, vaikka ne onkin käännetty, korjataan tämä mahdollisimman pian. Kangas on Eurokankaan palalaarista ja resori  myllymuksuilta

Aloitetaan valitsemalla kaava: itse valitsin leggins-kaavan viimeisimmäistä Ottobre-lehdestä Funny legs, muokkasin sen verran, että piirsin leveyden koosta 116, alaosan koosta 128 ja pituuden otin koosta 116. Lahkeita myös levensin, niin, että on suoremmat lahkeet.

Asetetaan kaava kaksinkertaiselle kankaalle ja leikataan, muista jättää seumanvarat:


Leikkaamisen jälkeen pitäisi olla kaksi tämän näköistä palasta:


Taitetaan molemmat palat oikeat puolet vastakkain ja ommellaan sisäsauma:


Tästä näin surrutellaan saumurilla molempian lahkeiden sisäsaumat:


Kun molemmat lahkeet on ommeltu sisäsaumoista, käännetään toinen lahje oikein päin ja toinen jätetään vielä nurja puoli ulospäin. Pujotetaan lahkeet sisäkkäin oikeat puolet vastakain ja neulataan haarasauma kiinni:



Ja taas surrutellaan saumurilla, nyt tuolta haarasaumasta. Kun haarasauma on ommeltu kiinni näyttävät housut tältä:


Ja sitten resoreihin. Itse mittasin näihin ensin housun vyötärön ympäryksen ja lahkeensuiden ympäryksen. Kerroin näissä housuissa tuon ympäryksen 0,8, niin sain sopivan kokoisen resorin. Korkeus on vyötärössä 20 cm ja lahkeissa 14 cm. Eli tämännäköiset palat pitäisi olla ja sitten käydään nopeasti silitysraudalla. Taitetaan resorit kaksinkerroin  oikeat puolet vastakkain silitetään taite: 


Tämän jälkeen avaan taitteen ja ompelen resorin renkaaksi oikeat puolet vastakkain. Käytin tässä ompelukonetta, mutta myös saumurilla voi tuon renkaaksi ompelun tehdä. Neulan alla kuvassa vyötäröresori ja sama homma tehdään myös lahjeresoreille:




Sitten taitetaan resorit oikea puoli ulospäin:



Nyt täytyy enää kiinnittää resorit housihin, tämä on kohta, joka itsekin täytyy aina tarkistaa, miten päin tehdään. Eli housut on edelleen nurinpäin. Laitetaan 1/4-merkit nuppineuloila sekä resoreihin, että lahkeisiin ja vyötäröön. Pujotetaan resori housujen vyötärölle, siten, että taite kohta osoittaa haarasaumaan ja avonainen reuna tulee housujen suulle. Resosin oikea puoli ja housujen oikea puoli siis vastakkain:


Sitten vaan surrutellaan taas saumurin kanssa sekä vyötärö, että lahjeresorit paikoilleen. Muista venyttää resoria tasaisesti ommellessa. Ja näin meillä on valmiit housut:


Tässä vielä toiset yökkärit, nämä on vähän paremman kokoiset A:lle. Taitaa nuo ensimmäiset mennä lasten serkulle, joka on hoikempi tapaus. Näihin housuihin käytin samaa kaavaa, mutta laitoin vyötäröä ja lahkeensuuta lukuunottamatta reippaat (5 cm suurinpiirtein) saumanvarat. Resorin mitat on samat kuin ensimmäisissäkin housuissa, koska olin jo leikannut ne ja tuolla laskukaavalla olisi varmasti tullut aavistuksen liian isot resorit. Kangas, kun on joustamatonta niin sen takia piti tehdä vähän väljemmät housut.








3.1.2015

Project SaVaWay ja paita Norppa Herralle

 Aloin piirtelemään uuden vuoden aattona kaavoja, kun mies oli vielä töissä ja lapsetkin nukkuivat jo. Ajatuksena oli ollut jo pidemmän aikaan tehdä miehenlle jotain ja sitä varten oli jo kangastakin hankittuna. Myös tytölle oli tarkoitus tehdä valmiiksi jo seuraavan koon vaatetta ja ostin muutaman pienemmän palan kankaita, joista riittää juuri paidan etumukseen tai vastaavaan. Itsellekin oli suunnitteilla yksi mekko, mutta en vaan ollut saanut piirtämisrauhaa missään vaiheessa. A:lle piirsin kaavat viime vuoden viimeisestä Ottobrestä. Three buttons ja Reindeer Herder mallit on kyseessä ja piirtelin kaavan koossa 110, täytyy vielä katsoa tuota pituutta ennen kankaiden leikkuuta, kun vaikutti lyhyehköltä. Norppa Herralle piirsin kaavat Joka Tyypin Kaavakirja 2:sta, miesten t-paita pitkillä hihoilla. Alkujaan piti tehdä ohut huppari, mutta mies toivoi mielummin pitkähihaista t-paitaa, joten tämä toive toteutettiin. Itselleni piirin naisten Ottobrestä (5/2013) Monday basic, Friday Evening paidan ja mekon kaavat koossa 38. Pikku-E:lle ei nyt tullut piirrettyä mitään, kun noidenkin leikkaaminen jäi tekemättä, kun kello alko olemaan sen verran paljon.

Leikkaisin sitten seuraavan päivänä, kun mies oli ulkona pulkkailemassa omien lasten ja kummipoikamme kanssa. Pääsin myös itse kankaan kimppuun, kun Norppa Herra lähti viemään kummipoikaamme takaisin kotiinsa ja lykkäsin lapset mukaan. Olohuoneesta matto pois ja kangas tilalle. Kangas on Majapuun tummansinistä Computer-luomujoustocollegea. Ihanan pehmeää kangasta. Kankaat sain leikattua ja olkasaumat yhdistettyä kankaista. Sovitettaessa miehen päälle siinä vaiheessa huomattiin, että olkapäät roikkuvat aika alhaalla, joten jotain piti tehdä kankaille. Pienten apujen jälkeen uskalsin lyhentää olan pituutta ja saatiin paremmin istuva paita.

kaavoja ja leikkuuta odottava kangas, Laiska Koirakin taustalla
Jatkoin paitaa seuraavana päivänä sen verra, että paita oli kokonainen, jolloin sain testattua, että onko paita yhtään oikean mallinen miehen päälle, mies samalla vähän valitti, että pääntie tulee edestä liian korkealle, joten sitäkin piti sitten leikata. Jälkikäteen ajateltuna, olisi varmaan ollut hyvä ensin kantata pääntie ja kokeilla, että kummoinen se on semmoisenaan, eikä suoraan saksia. Mutta oppia ikä kaikki.

FB:n Saumanvararyhmässä on perjantaisin haaste. Haasteessa on tarkoitus ommella kahdessa tunnissa (klo 21-23) etukäteen ilmoitettu vaate tai muu juttu. Päätin osallistua nyt ensimmäistä kertaa ko. haasteeseen eli veiviin. Veivin aiheena oli mikä tahansa vaate, kunhan se on vaan valmis tasan klo 23. Itsellä oli idea heti toteutettavaksi. Kaavaksi valitsin uuden vuoden aattona piirtämäni Friday Evening-mekon. Kangas olikin sitten vaikeampi valinta.

Tämmöisellä alotuskuvalla lähdin mukaan veiviin:
PaaPiin Sammalpolku ja Majapuun Vintage London
resorit: Nosh, Käpynen ja Majapuu

Lisäsin vielä oikealla olevan Noshin keltaisen timantti-kankaan
hetki ennen veivin alkua. Tosin tämän hylkäsin., kun huomasin,
ettei kangas riitä mekkoon.
 

Tasan yhdeksältä sai aloittaa kaavojen kiinnittämisen ja kankaiden leikkuun. Lopulta kankaaksi valikoitui Majapuun Vintage London, Kaavaan tein sen verran muutoksia, että pidensin mekon helmaa, koska kangasta olisi jäänyt ihan hölmö soiro vain jäljelle, Ja hihat pidensin sen verran, ettei kuvio katkennut keskeltä. Nuo hihojen kuviot olivatkin sitten ainoat kohdistukset, jotka kankaalle tein, koska sitä ei ihan hirveitä määriä ollut. Ompelun aikana resoriksi päätyi Majapuulta ostettu puna-valkoinen miniraita. Tiukille mekko meni, mutta määräajassa sain valmiiksi. Koska helma oli normaalia pidempi, lisäsin siihen vielä kuminauhakujan ja kuminauhan. Tein kuminauhakujan kaksoisneulalla, jolloin tarvittaessa voi käyttää ilman kuminauhaakin.

Tämän kuvan nappasin nopeasti, että valmista on

                                                                                                                  
 


Koska olin fiksuna juonut iltapäivällä kupin kahvia, niin eihän tuon mekon ompelun jälkeen väsyttänyt vielä yhtään. Jatkoin siis Norppa Herran keskeneräistä paitaa ja sain senkin vielä valmiiksi. Pääntie siinä on aavistuksen liian löysä, silitysraudalla höyryttäminen auttoi jonkin verran. Katsotaan mitä ensimmäinen pesu tekee paidalle, jos edelleen on liian löysä niin on kyllä purettava ja laitettava uusiksi. Tälle päivälle olisi vielä jatkoveivi, mutta tällä kertaa ajatus on kyllä sen verran tyhjä, ettei taida veivistä tulle mitään.























Lisäsin vielä illemmalla tämän ompeluksen samaan postaukseen. Tänään oli siis  veivin kakkos osa ja tällä kertaa annettiin lista, josta vähintään kolmen asian piti esiintyä tekeleessä. Itse valitsin tuolta listalta sirkkarenkaat, narun/nyörin ja pitsin. Ensin meinasin, etten edes osallistu koko haasteeseen ja ysiltä ei ollut mitään edes mielessä. Selailin kaikessa rauhassa postin perjantaina tuomaa uusinta ottobreta, kun mieleeni välähti, että piirsin A:lle jostain vanhasta lehdestä jegginsit. Niihin tuli sirkkarenkaat ja olis tullut framiloniakin (joka myös oli tuolla vaatimuslistalla), mutta itseltä ei sitä löytynyt, joten piti soveltaa. Nyörin vyötärölle tein resorista, koska valmista ei ollut ja ohjeessakin oli neuvottu tekemään resorista. Ja koristeeksi pitsirusetti. Pitsi on samaa vanhaa perintölakanaa, jota tuli käytetty myös nuken makuupussissa. Kangas Noshin petroolin väristä farkkujerseytä ja resori Majapuulta. Tiukille meni veivin kanssa tänäänkin, varsinkin, kun kaksoisneula katkesi vielä lopussa. Tähän lisään vielä sovituskuvan, ei nuo housut niin isot sitten olleetkaan, vaikka koko on tosiaan 116, pituus on oikeastaan aika passeli, yläosa ei ihan ole vielä sopiva. A tykkäsi myös pitsirusetista, joten sekin sitten saa jäädä siihen.