27.12.2016

Joulupukin paja

Tänä vuonna meidän joulupukin pajalta lähti ennätysmäärä pehmeitä paketteja eteenpäin, kun lähes kaikki lahjottavat saivat lahjansa pehmeinä. Aloitin valmistelut mielestäni jo hyvissä ajoin, mutta silti viimeiset vaatteet saatiin pakettiin vasta pari päivää ennen joulua. Tänä vuonna kuitenkin suunnittelin omasta mielestäni asiat ainakin hyvin, kun olin pohtinut valmiiksi, mitä teen kenellekin ja millä kaavoilla (ainakin suurin piirtein). Ideoiden hakuun tuli selattua Pinterestiä enemmän ja vähemmän, mukava ja koukuttava paikka tuo Pinterest. Kaiken kaikkiaan tein lahjat 10 lapselle, omista yhdelle tuli valmisvaate ja yks sai kankaan.

Ensimmäisenä valmistui tämä setti yhdelle kummitytöistämme. Kuosikangas on Verson Puodin Pupujemma ja toisena kankaana on Noshin vadelman väristä jerseytä, resori on Kankaskapinasta. Värit näissä kankaissa olivat itseasiassa todella lähellä toisiaan, joten oli kiva yhdistää näitä kankaita. Mekon kaavana on käytetty Jujunan Timanttimekkoa koossa 86, taskut ompelin erikseen näihin, kun omasta mielestä se tasku istuu sinne paremmin sillon ja kangastakaan ei ihan niin paljon mene silloin. Taskua voisi ehkä jopa aavistuksen suurentaa tähän. Pipon kaava on joku Ottobren pipo kaava koossa 46, kaulurin kaava on piirretty tällä Tehtaamon ohjeella. Legginsit on Ottobren Caterpillar-kaava ja se lyötyy lehdestä 1/2015. Tämä housukaava on yksi suosikeistani, tällä on tehty niin lahjaksi kuin omaankin käyttöön housuja. Kangas näissä leggareissakin tuota samaa Noshin vadelmanväristä trikotta, jota löytyy pipon ja kaulurin vuorista.



Kummityttömme siskolle paketoitiin Bambin kuvalla varustettu paita. Kaavana tässä paidassa on Shy Eyes, joka lötyy Ottobresta 6/2016. Pienin koko kaavassa oli koko 116, mutta pienensin itse sen kokoon 110. Bambin kuva on aplikoitu ja siinä käytetty kangas on Verson puodin ompelukerhosta tullutta kangasta. Vaalean lila joustocollege on Kangaskapinasta.


Vanhimmalle kummitytölleni ompelin pitkähihaisen tunikan. Tunikan kaavana on käytetty Paperplane tunikaa (OB 3/16), mutta vaihdoin frillahihat pitkiin hihoihin. Pitkien hihojen kaavakin on suoraan Ottobren Peplumin kaavasta. Prinsessa kangas on ostettu Shalmiak-verkkokaupasta. Tätä kangasta oli itseasiassa pakko tilata vielä toinen samanmoinen pätkä, kun Neiti A huomasi, että tämä kangas oli pilkottu ja hänelle olin sen luvannut. Onneks kangasta kuitenkin sai vielä ja nyt on kaapissa odottamassa myös pätkä omalle lapselle. Kummitytön palasta jäi kuitenkin vielä pieni pala yli ja ompelin siitä pikkuhousut koossa 116/122. Nämä pikkuhousut on siitä kivoja, että niihin saa käytetty hyvin pienetkin palat. Omallekin tyttärelle ompelin kokeeksi yhdet pikkarit ja hän ainakin tykästyi niihin. Lisäksi tämän kummitytön pakettiin sujahti vielä lahjakortti leggareita varten.



Lasten serkkupojalle, kummityttöni veljelle tein  lahjaksi lähti pitkähihaisen paidan. Pitkään mietin mitä tähän melkein kaksi vuotiaan pojan paitaan laitetaan lisäksi ja selailinkin pinterestiä kauan. Mielessä kävi silhuetti kuvat heidän koiristaan ja kaikkea muutakin eläinjuttua. Lopulta päädyin aplikoimaan yksinkertaiset työkalujen kuvat, koska tämä pieni miehenalku rakastaa työkaluja yli kaiken. Hän kulkisi joka paikkaan ruuvimeisseli ja porakone kädessä, joten nämä oli todellakin nappivalinta tähän pakettiin. Harmaa meleerattu joustocollege on Kangaskapinan ja punainen resori todennäköisesti Majapuulta. Punainen trikoo työkaluissa on Kankaamosta. Kaavana on tässä Ottobren Raide koossa 92, jota vähän pidensin sekä hihoista, että helmasta.


Miehen siskontytöille käärittiin paketteihin myös paitoja. Nuorempi tytöistä sai Owl Princesin pohjalta kuositellun paidan. Paitaan aplikoitiin pupu ja pupu sai vielä koristeeksi satiininauhasta rusetin. Kokona tässä on 104. Kangas on Eurokankaasta ja idea tähän paitaan apinoitu kaupan valmispaidasta. Lila resori on Kankaamosta ja pupuun käytetty pala kaivettu tilkkulaatikosta. Vanhempi tytöistä sai myös Shy Eyes-kaavalla tehdyn paidan. Tähän aplikoisin kaavaan kuuluvat silmät ja suun. Tästä tuli itseasiassa aika kiva. Tässä myös joustocollege ja se on ostettu Kangaskapinasta.



Miehen veljentyttö sai myös Shy Eyes-kaavalla tehdyn paidan. Tähän käytin kaapista löytyneen Nappinjan raportti-kankaan. Tähän raporttiin oli tosi vaikea löytää oikean sävyinen kangas selkään ja hihoihin, lopulta olin käymässä Eurokankaassa ostamassa tukikankaita ja sattumalta näin tätä valkoista trikoota pakalta. Oli pakko siis ostaa, kun värit meni niin lähelle toisiaan. Pinkki resori valikoitui tähän ja se on ostettu Kangaskapinasta. Tästä tuli todella kivannäköinen. Niskaan painoin Tigerista ostetulla leimasimella "ompelumerkin" ja koon, joka on 116.



Nuorimmalle kummitytöllemme päätyi myös Verson Puodin kankaita. Tämä Honey Bunny on joustofroteeta. Alkuperäinen suunnitelma oli haalari, mutta siihen tämän kankaanpalan korkeus ei riittänyt, joten vaihdoin suunnitelman ja lopulta tästä tulikin mekko. Mekon kaavana on Ottobren Birdie Birdie, jolla olen tehnyt myös useamman mekon. Samasta kankaasta riitti vielä pipoon ja kauluriin (joissa samat kaavat kuin toisen kummityttömme vastaavissa), kun vuoreksi laitettiin vadelman väristä trikoota. Lisäksi tähän pakettiin laitettiin Giant Triangle-kaavalle tehdyt raitahousut. Kaavasta poiketen, laitoin tähän resorin myös vyötärölle, lahkeissa tässä on korkeat resorit jo. Raitakangas on ostettu Selialta ja tähän sain käytetty loput Kangaskapinan pinkistä resorista.




Kummitytön veljille ommeltiin vielä paidat. Vanhin sai Mr. Bear kaavalla tehdyn harmaan joustocollegepaidan. Pääntielle on laitetty punainen resori piristämään ilmettä. Mr. Bear-kaava löytyy lehdestä 6/2013, ja on myös mukavan kaponen kaava. Kaavat loppuvat kokoon 122 ja suurensin sen kokoon 128 ja laitoin vielä hihoihin ja helmaan vähän ekstrapituutta, niin menee hetken aikaa. Toiselle veljelle käytettiin samaa Kangaskapinan harmaata joustocollegea. Tässä on kaavana Bla Bla-raglanpaita Ottobreesta (1/16), hihat on laitettu punaisella trikoolla. Tämän paidan kanssa kyllä osasi vastustaa, kun ensin ommellessa sain pääntielle tulevan sauman eteen, pääntie näytti myös aavistuksen pieneltä, joten ajattelin ensin, että leikkaan pääntien irti ja puran aavistuksen toista takana olevaa raglansaumaa, jotta saan sauman tulemaan sinne, leikatessa olin myös leikannut hihaan kolon, joten ei muuta kuin purkamaan hiha irti ja uusi hiha tilalle. Tämän jälkeen sitten alkoikin jo onnistumaan ja tästäkin tuli tosi kiva paita, vaikka onkin yksinkertainen. Ja tuon ylimääräisen hihan saan myös käytettyä, kun ajattelin tehdä keskimmäiselle lapselle vastaavanlaisen paidan.









2 kommenttia:

  1. Ihan huikeen paljon oot ehtiny ommella joululahjoja. Ihania kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vähän meinasi hikeä pukata, kun lahjoja ompeli, mutta oli mukava antaa jotain itseommeltua näin monelle lahjaksi.

      Poista