8.4.2017

Puuvillaneuloshaalari

Sain syksyllä pienen palan puuvillaneulosta ja ihastuin siihen silloin ihan täysin. Aikaisemmin olin jostain syystä välttänyt ko. materiaalia. Jo silloin jäin pohtimaan haalaria kuopukselle tästä materiaalista ja nyt kevään tultua sainkin kaivettua Kankaiden yöstä tilatun kankaan esille. Täällä etelässä alkaa toppapuvut olemaan jo vähän turhan paksuja vaatteita lapsille (paitsi tänään aamulla ne oli laitettava päälle), joten kuorihaalarin alle tarvittiin jotain lämmikettä.

Tämä aivan ihana keltainen kangas on siis 100 % luomupuuvillaa, neulos joustaa ihanasti ja sen ompelukin oli todella ihanaa. Keltainen väri on ihanan keväinen, toivottavasti myös pysyy tämän värisenä, ettei ole heti mustana. Olin alkujaan ajatellut huppuun vuoriksi kelta-valkoraitaista kangasta, mutta en löytänyt sitä enää, vaikka mielestä sitä pieni pala jäikin joululahjaompelusta. Onneksi tilkkukasasta löytyi vielä tätä musta-valkoista raitaa, koska se teki tästä jotenkin vielä kivemman. Kaavana tässä on tuttu Hallonsmulan Baggydress ja hupun kaava jostain Ottobren hupparista. Kokona on noin 86. Pulubileet puuvillaneulos on Käpyseltä ja keltainen resori omista varastoista. Käyttäjäkin tuntuu olevan tyytyväinen




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti