23.2.2016

Housukaavan metsästys

Neiti A on venahtanut pituutta ja tarvitsee uusia housuja. Aikaisemmin olen ostanut kaupasta housut, kun on tarvittu isompaa kokoa, nyt ajattelin tehdä itse ainakin muutamat.
Löysin kaavakansiosta yhden 116 kokoisen housukaavan. Yhdet housut olen tehnyt sillä kaavalla, mutta nämä eivät silti onnistuneet, vaikka toiset ovatkin ihan hyvät. Taisin kyllä tehdä ensimmäiset ilman saumanvaroja ja näissä taas vähän reilut. Onneksi ei taida tytön menoa haitata, vaikka housut ei ihan täydellisesti istukkaan. Aniliininpunainen joustocollege on Käpyseltä ja kuminauha omista varastoista.
Toisena kaavana piirsin Relaxed Fit-kaavan 1/2014 Ottobresta. Housun malli on lahkeista tiukka ja ylhäältä lököttävä. Omasta mielestäni kiva malli. Musta joustocollege on myös Käpyseltä, mutta Neiti A ilmoitti ettei käytä kokonaan mustia housuja. Hän sai itse valita taskuihin kankaan ja tilkkulaatikosta valikoitui Käpysen Nuoska Special ja  taskunsuihin pinkkiä resoria Kankaamosta.
Taskupussit on tikattu kiinni housuihin  ompelukoneen koristeompeleella ja niistä tuli aika kivat. Meinasin laittaa vyötärölle ensin pelkän resorin, mutta halusin koittaa tehdä nyöreille tämmöiset erilaiset aukot, ensimmäiseksi kokeiluksi ihan onnistuneet, toki parantamisen varaa vielä. Neiti A tykkää housuista, vaikka musta väri ei edelleenkään miellytä, mutta toisella kankaalla voitaneen tehdä siis toisetkin housut. Nyöri näihin täytyy vielä joko hommata tai sitten tehdä. Käyttöön toki pääsevät ilman nyöriäkin. Neljä vuotiaan kuvaaminen on kyllä, noh mielenkiintoista homma, joten kuvat kertokoon puolestaan.







2 kommenttia:

  1. Relaxed fit- kaavaa olennkokeillut varmaan kolme kertaa. Se näyttää muiden päällä hyvälle, kuten tälläkin kertaa, mutta omalle se ei istu. Hienot housut ja ommeltu nyörireikä on kyllä kätevä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi (jostain syystä en ollut huomannut aikaisemmin ko. kommenttia, pahoittelut siitä). Tykkään kyllä itsekin tästä kaavasta, vaikken olekkaan tehnyt kuin nämä yhdet ja ovat todella onnistuneet. Tyttö tosin on sitä mieltä, että pitäisi olla pinkit housut :D

      Poista