11.7.2016

Valkoista värihaastetta.

Olen osallistunut Hommahuoneen vuoden värihaasteeseen useamman kerran jo tänä vuonna. Heinäkuun värinä on valkoinen ja vaaleat sävyt ylipäätänsä. Itse valitsin valkopohjaisen kankaan tähän haasteeseen. Tämä kangas on ostettu maaliskuussa Turussa olleilta käsityömessuilta ja kangas on Käpysen Mega kisut trikoona, jossa on siis jättimäisiä kissan päitä.

 
Itse käytän valkoista todella harvoin, koska lapset. Varsinkaan kotona arkena en pistä valkoista oikeastaan koskaan päälleni, koska hetken päästä siinä on sitten ketsuppia, jauhelihakastiketta tai jotain muuta yhtä ihanaa, kun on pienten lasten kanssa kotona. Värikäät vaatteet on kuitenkin enemmän mun juttu, joten senkin takia valkoista harvemmin omassa kaapissani näkee. Edes hääpukuni ei ole ollut täysin valkoinen vaan siihenkin piti saada vähän punaista väriä mukaan :D Tästä mekosta on tarkoitus tulla kuitenkin edes vähän parempi mekko, joten valkoinen väri sopinee tähän oikein hyvin... päävärinä.

Tälläkään kertaan en siis osannut täysin valkoista vaatetta tehdä, tai kangashan itsessäänkään ei ole kokonaan valkoinen, kun siinä noita kissanpäitä kuitenkin on, mutta vähän jotain väriä piti tähän lisätä. Olin kankaasta päättänyt jo alkujaankim tehdä itselleni maximekon, mutta viime kesänä tehty maximekko ei ollut toimivin kaava. Pari viikkoa sitten piirsin vihdoin itselleni sopivamman toppikaavan, joten nyt sain myös uuden maximekon tehdyksi.


Koska edelleen kuitenkin imetän nuorinta lasta, niin ruokapussien käyttö piti tähänkin jollain tapaa optimoida. Tällä kertaa tein imetyspääntien, eli laskin mekon pääntietä alaspäin ja tein toisesta kankaasta toisen pääntien ja näiden kappaleiden välistä pystyy hoitamaan ruokkimisen helposti. Halusin, että mekko olisi edes vähän siistimpi vaate, joten en halunnut käyttää resoria huolitteluissa. Petroolin värinen viskoositrikoo on huoliteltu alavaralla ja samalla kankaalla kanttasin myös itse mekon. Ihan paras kangas kanttaamiseen tuo viskoositrikoo ei ole, mutta omaan silmään tarpeeksi siistiä jälkeä tuli tälläkin tavalla. Petroolin värisiä lankoja ei löytynyt omasta varastosta, joten tikkaukset on hoidettu tummanharmailla langoilla.


Alkujaan tästä mekosta piti tulla Timanttimekko, mutta koska kaikki ei mene aina niinkuin Strömsössä, niin timanttia ei tullutkaan. Mitään valmista kaavaahan mulla ei aikuisten timanttiin ollut edes, mutta pitihän sitä kuitenkin ees jollain tapaa yrittää tehdä, kun ohjeetkin siihen löytyy Hattarahirviön blogista ja pari lasten versiotakin on tehty. No muuten joo meni ihan kivasta, mutta taskut oli aaaaivan liian alhaalla ja olivat juuri lantion kohdalla, joka ei toiminut ollenkaan.


Koska kangasta ei ollut enempää, tein sitten ennemmin tavallisen maximekon tästäkin, leikkasin siis taskut pois ja sivut uudelleen kiinni. Myös yläosaa sai aavistuksen lyhentää olkapäiden kohdalta vielä, koska olkain on liian pitkä muuten eikä istu hyvin. Mekon helmaan laitoin vielä kaitaleen tuosta petroolin värisestä kankaasta kaksin kerroin saumuroituna. Näin sain mekkoon muutaman sentin lisää pituutta, jotta olisi paremman mittainen. Helma olisi saanut olla aavistuksen leveämpi, mutta alkuperäinen suunnitelma timantisa söi helman leveyttä, joten vähän kapemmalla mennään
 tällä kertaa. Mutta yhdet juhlat tälläkin tuli juhlittua jo, joten oikein kiva mekko tästä tuli.




1 kommentti:

  1. Tuo kisumekkosi turkoosilla tehosteilla on tosi magee. Vaikuttava kuosi tosiaan :)

    VastaaPoista