23.1.2017

Omat ompelumerkit ja uuden bodykaavan testaus

Olen jo pidemmän aikaa pohtinut omien ompelumerkkien tilaamista. Olisi mukava saada niihin omiinkin vaatteisiin se viimeinen silaus omalla merkillä. Suurimapana ongelmana merkin tilauksessa on ollut, etten todellakaan ole keksinyt mitä tähän merkkiin sitten laittaisi. Olen pyöritellyt eri nimivariaatioita mielessä jo useamman kuukauden (en tokikaan joka päivä, mutta miettinyt ja jättänyt jonkun nimen hautumaan ja taas pohtinut ja vääntänyt ja muuttanut). Halusin kuitenkin, että lasten nimet olisivat jollain tapaa mukana tässä ompelumerkissä, koska lapset ovat itselle se suurin inspiraation lähde ja se syy miksi aikanaan taas lähdin ompelemaan vaatteita. Lopulta päädyin nimeen Made By AVE. Muutin samalla myös blogin nimen samaan muotoon, ehkä joku onkin sen huomannut.

Sen jälkeen alkoi merkin suunnittelu ja pohtiminen mistä sitten tilata. Selailin pariakin ompeluryhmää facebookissa ja kyselin sieltä kokemuksia ja lopulta lähdin tilaamaan ihmeellisestä Kiinanmaasta. AliExpressistä löytyi tämmöinen yritys, jonka kautta sitten tilasin, joku muukin oli sieltä tilannut, niin uskalstin lähteä tilaamaan itsekkin. Viestittely alkoi nopeasti paikan kanssa, minä lähetin mallipiirroksen, sieltä tuli muutamia kysymyksiä ja lopulta myös mallikappale merkeistäni. Kun olin hyväksynyt merkin, tuli heiltä maksulinkki, jonka jälkeen tilaus lähti eteenpäin. Kaiken kaikkiaan tähän hommaan meni hiukan alle kuukausi. Ensimmäisen viestin laitoin yritykselle hiukan ennen joulua ja viime viikolla merkit olivat saapuneet meidän postilaatikkoon. 1 000 kpl, merkkejä omalla nimellä. Eipähän ihan heti lopu kesken.


Kun ne merkit sitten saapuivat, niin pitihän niitä myös päästä heti kokeilemaan. Ostin Etsyn kautta itselleni Hallonsmula Designin kaavoja ja ensimmäisenä paininjalan alle pääsi bodyn kaava. Ensin ihan vaan perusbody, ei mitään ihmeellisyyksiä, vai body, jossa on olkanepit, yksi värinen kangas, kantit kontrastivärillä ja silityskuva, kun en vaan osannut pelkkää yksiväristä bodya tehdä. Kokona tässä bodyssa on 80, vaikuttaa oikein sopivalta meidän noin 75 senttiselle taaperolle. Kestovaippa mahtuu hyvin alle eikä kiristä ja purista taaperoa mistään. Laivaston sininen harjattu joustocollege on Majapuulta ostettu. Laitoin keltaisesta resorista kantit tähän bodyyn ja sitten pitikin alkaa leikkimään silityskalvoilla. Tämä kelta-sininen väritys huusi jotain prinsessa juttua eteen ja piirsin lopulta ihan yksinkertaisen kruunun kultaisesta glitter-kalvosta. Ei tuo kalvo nyt välttämättä se kaunein ole, mutta hauskan lisän tuo tähän bodyyn. Pienoisia ongelmia kalvon kanssa oli, kun en meinannut saada tästä kalvosta suojakalvoa irti ollenkaan, kokeilin niin kylmänä kuin kuumanakin irroittaa ja ei vaan meinannut irrota millään. Muilla kalvoilla ei tämmöistä ongelmaa ole ollut.





Toisen versionkin tein yksivärisenä. Tästä myös lopulta jäi yksivärinen. En tosin tiedä osaanko käyttää yksiväristä vaatetta lapsilla, mutta ehkä tämäkin eksyy joskus päälle. Tumman harmaa meleerattu joustocollege on Kangaskapinasta. Punaiset kantit valikoitui tähän sen takia, kun koneessa oli jo valmiiksi punaiset langat ja kääntäjässä punaista resoria.


Tein vielä kolmannenkin bodyn samalla kaavalla. Kangas on Vintage London-joustocollege ja se kaivettiin kangaskaapin kätköistä. Se on ostettu Majapuulta ja aika kauan sitten, mutta on vain jostain syystä jäänyt käyttämättä. Tästä tuli itseasiassa aika kivakin lopulta. Kuvio on aika iso, joten ihan pienen vauvan vaatteisiin ei tätä kangasta edes oikein voi käyttää.


Ne punaiset langat oli vaihdettu tuohon peittariin tämän pienen pienen ompeluksen takia. Olen eräässä ryhmässä, jossa ommellaan vaatteita keskosille uuteen lasten sairaalaan. Tein tilkuista tämän pienen nuppupeiton, peiton koko on noin 38 x 43 cm. Kankaat omista varastoista. Tilkkujen koko tässä noin 9 x 9 cm. Tästä tuli aika ihana, toivottavasti kerkeän tekemään jotain muutakin vielä tähän keräykseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti